Suomella on tutkitusti erinomainen kilpailukyky kansainvälisillä markkinoilla ja enenevässä määrin siihen on vaikuttanut teollinen muotoilu ja sen tuoma lisäarvo. Suomalaisen muotoilun tarina on osa tämän menestyksen historiaa. Ensin syntyi myytti suomalaisesta designista, joka johti maailmanlaajuiseen maineeseen, mikä on edelleen suomaisen designin menestyksen kulmakivi.
Suomalaisen Designin myytti syntyi pääasiassa 1950-luvulla.Taideteollisuusseura perustettiin jo niinkin varhain kuin 1875 ja sen ylläpitämän koulutuksen tuloksena useat tunnetut muotoilijat, kuten Tapio Wirkkala, Timo Sarpaneva, Kaj Franck, Ilmari Tapiovaara, Vuokko Nurmesniemi ja Antti Nurmesniemi, yltivät maailmanmaineeseen. Taideteollisuusseura loi Suomen osastot kuuluisiin Milanon Triennaaleihin 1950- ja 60-luvuilla, joista saadut palkinnot nopeasti levittivät suomalaisen muotoilun tunnettuutta, erityisesti kirkkaimmille tähdille Wirkkala, Sarpaneva ja Franck.
Jo ennen suomalaisten menestystä Triennaaleissa, Alvar Aalto oli suunnitellut innovatiivisia huonekaluja ja uudenlaista lasitavaraa 1930-luvulta saakka, saavuttaen kansainvälistä kiinnostusta.
Myytit syntyvät tarinoista. Legenda pienestä, pohjoisesta maasta, joka taisteli luonnonvoimia ja historian luomia paineita vastaan loivat pohjan designin markkinoinnille, josta ei puuttunut myyttisiä elementtejä: lumi, jää, metsät ja järvet ja valoisat kesäyöt, sekä vaikeasti määriteltävä sisu olivat inspiration lähteitä muotoilijoille.
Vuosien mittaan myytit vaihtuivat designimme kansainväliseen maineeseen. Teollisen muotoilun imago muuttui jokapäiväisemmäksi ja realistisemmaksi. Suomalaisesta designista oli tullut konsepti, jonka maine perustuu vahvaan historiaan, alkuperäiseen tyyliin ja korkealuokkaiseen valmistukseen.
Lähde: Virtual Finland -sivusto